Olen jo puoliksi kirmannut kesälaitumille, tai oikeastaan mulla on enää toisen jalan varpaat koulussa ja muu osa huitelee jo omiaan :) Jotain palautuksia ja keskeneräisiä töitä vielä on, mutta enää ei ole koulupäiviä edessä! Ihanaa!
Nyt mun oma napani on tulossa ulos mahasta, huomasin tämän eilen aamulla kun katselin mahaa peilistä. Mikä tota napaa oikeen vaivaa? Miks toi korukin on vinossa? Hahaa! Koominen napa on aloittanut ulostulemisensa jo nyt. Pitänee siis irrottaa korukin paikoiltaan.
Eilen kävin vetämässä Hämeenlinnassa toiseksi viimeiset lorujumpat, enää kolmet jumpat ensi keskiviikkona ja homma on pulkassa. Vähiin käy ennen kun loppuu.
Sain ennenaikaiseksi synttärilahjaksi sunnuntaina Anna Wahlgrenin Lapsikirjan, mahtavan paksu opus lasten hoidosta 0-16 ikävuoteen. On osoittautunut tosi mielenkiintoiseksi! Kirjaa on kuitenkin kritisoitu aika paljon, mutta sitä (kuten kaikkea muutakin) pitää lukea omat suodattime päällä. Monta ajattelua herättävää asiaa on kuitenkin jo tullut eteen. Yksi koskien synnytystä. Onhan hullua että sairaalassa kehoitetaan ponnistamaan niinkuin olis vessassa peellä. Siinähän supistuu ihan väärät lihakset! Sehän vaikeuttaa entisestään vauvan ulospääsyä, jos supistaa koko alaosaston lihaksia naama punasena ja vauva on vielä paljon ylempänä ja tarvitsis apua siltä suunnalta. Aion ainakin harjoitella niiden ylempien lihasten käyttöä, joillan vauvaa työnnetään ylhäältä alaspäin. Eihän siitä voi mitään haittaakaan olla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Synnytyslihaksista: Minä tajusin toisen synnytyksen jälkeen, että ne on samat ylävatsan lihakset, jotka toimii silloin ku oksentaa. Jos kuvittelet sellaisen yht`äkkisen oksun, ni silloin osuu aika lähelle. Näin mulla ainakin.
Ahaa! Ok, hyvä tietää :) Oonkin yrittänyt niitä tässä paikantaa niitä lihaksia...
Lähetä kommentti