Nukkumisesta

Meillä on nukuttu alusta asti aivan ihanasti. Sairaalassahan ei muuta tehtykään kuin nukuttu, myös äiti joutui nielemään verenpaineensa ja nukkumaan, vaikka mieluummin olisi kyllä hoitanut vauvaansa...

Kotiin kun päästiin, oli unirytmi sellainen, että vauva heräsi öisin 2 tunnin välein syömään ja sitten taas nukkumaan. Eli ilta yhdeltätoista veteli iltapalan, heräsi yhdeltä syömään, söi puoli tuntia, heräsi kolmelta syömään, söi puolituntia, heräsi viideltä syömään söi puoli tuntia jne... Aamu yhdeksän-kymmenen aikoihin herättiin päivään. Alkuajat vauva oli unessa melkein jatkuvasti. Ensimmäiset viikot vauva nukkui iltapäivällä maraton- unet, yleensä 5 tuntia. Sitten se oli hereillä tunnin kaksi ja nukkui taas illalla 4-5 tunnin maraton- unet. Tiuhan syömisrytmin takia ensimmäisen viikon jälkeen vauva siirtyi nukkumaan meidän väliin sänkyyn.

Minua ärsytti suunnattomasti kaikki tietoviisaat keski-ikäiset naiset, jotka kertoivat faktana meille sen, että sitten vauva ei enää kyllä opi nukkumaan omassa sängyssään jos sen opettaa nukkumaan vanhempien sängyssä. Mulle se teki pahaa, koska tunsin antaneeni vauvalle ihan vääränlaisen alun pleksilaatikossa yksin. Halusimme Mikon kanssa hyvittää sen vauvalle olemalla mahdollisimman paljon ja usein sen lähellä. Ja se oli- ja on edelleen- ihanaa! Neuvolassa purin epävarmuuttani vauvan nukkumiseen vanhempien välissä, johon neuvolan täti sanoi ihanasti, että älä kuule huoli ollenkaan! Ei siitä enää nykyään olla niin tiukkoja. On jopa olemassa sellaisia kuin perhesängyt. Joten annoimme muiden neuvojen olla ja jatkoimme hyväksi havaitsemallamme tavalla eloamme.

3 viikon ikäisenä nukkuminen helpottui niin, että kello kolmen yöherääminen jäi pois ja minäkin sain nukkua 4-5 tunnin pätkän. Siirsimme vauvaliinin taas omaan sänkyynsä nukkumaan ilman MINKÄÄNLAISIA ongelmia. Yleensä aamusyötön jälkeen se jäi kuitenkin mammimaan meidän väliin ja annoin sen nukkua siinä aamu 11:sta asti, kunnes noustiin ylös.

Olemme olleet reissaajia alusta alkaen. Sairaalasta tultuamme olimme päivän kotona ja aloitimme sitten heti eläväisen elämisen. Lähdettiin vauvan kanssa klo 13 reissuun, yleensä vaunuilla jonnekin kylään, jossa vauva veteli suvereenisti 5 tunnin unet häiriintymättä koiran haukusta, liikenteen metelistä, puheesta tai mistään. Puhumattakaan liikuttamisesta :D Sitä saattoi (ja saattaa edelleen) mankeloida unessa miten päin tahansa, eikä se ole moksiskaan. Olemme myös opettaaneet vauvan nukkumaan metelissä. Huomasimme, että vauva nukkuu siten paremmin. Siispä imuroin aina silloin kun vauva nukkuu, jopa vauvan sängyn alta! Nykyään kuitenkin vauva nukkuu parvekkeella päiväunet omissa parvekevaunuissaan. Hassua muuten: jos häntä yrittää nukuttaa omaan sänkyyn, nukkuu vain puoli tuntia. Parvekkeella vetelee 3-4 tuntia, joskus jopa 5 tuntia!

Pikkuhiljaa jäi klo yö yhden syöttökin pois, ja 2 kk ikäisenä ensimmäinen herätys syömään oli vasta aamu kuudelta ja on siitä venynyt vaan pidemmälle aamuun. Tämän hetken ennätys on toissayöltä, jolloin vauva nukkui klo 24-9.45 välisen ajan ilman yhtäkään herätystä! Ihanaa! Sitten on maailman ihanin vauva seuraavat puolitoista tuntia, jonka vieltämme meidän sängyssä laulaen, jutellen, lukien, nauraen ja jumpaten. Ja tietysti syöden. Sitten vauva väsähtää ihan yhtäkkiä. Jaksaa siis aamulla olla aika tasan 1,5 tuntia hereillä, jonka jälkeen menee päiväunille parvekkeelle 3-4 tunniksi. Sitten on taas maailman ihanin vauva ja tehdään samoja juttuja kuin aamulla, paitsi tällä kertaa sitterissä tai lattialla viltillä, jolloin otamme mukaan maasta istumaanveto- sekä kääntymisharjoituksia. Sitten taas puolentoista tunnin päästä kutsuu Nukkumatti. Iltarytmi ei ihan vielä ole niin kellontarkka. Toisinaan vauva simahtaa yöunille jo klo 22, toisinaan vasta 00.30. Mutta minä itse nautin siitä, että vauva on meidän kanssa iltaisin puuhailemassa. Eilenkin illalla juttelimme yhdessä koko perhe tunnin verran, tai oikeammin Veikka jutteli. Sillä oli niin kovasti asiaa ja että se olikin sitten suloinen :)

Nyt on kolme kuukauden rajapyykki ylitetty, eikä ongelmia ole ollut lainkaan. Tiistaina neuvolassa Veikka sai ekan rokotuksen, josta oli illalla kärttyinen ja kipeä. Mutta Panadol- oraaliliuos helpotti ihan muutamassa minuutissa oloa ja yö nukuttiin ennätyshyvin.

Mutta nyt kutsuu vielä hetken kotihommat, ennenkuin vauvaliini herää päikkäreiltään. Sitten saammekin ihanan Emman vieraaksi, vauva niin tykkää kun saa olla sylissä :)

No johan se on tullut!

Meille syntyi maailman ihanin pieni poika 15.9. klo 15.45. Synnytys oli vaikea ja lapsi suuri. Supistuksia oli ollut jo 3 yötä, joista viimeisen vietimme sairaalassa. Olin myös edellisellä viikolla sairaalassa toksemia- epäilyn takia. Verenpaineet olivat taivaissa, joihin sain lääkityksen. Synnytyksen jälkeen jouduin istukan käsinpoistoon. Jokseenkin kurjaa, koska se tehtiin spinaalipuudutuksessa ja olin selvinnyt synnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä... Kaiken piti olla helppoa ja nopeasti ohi, mutta toisin kävi. Istukka oli niin tiukassa kiinni, että menetin leikkauksessa verta 4,2 kg, ja heräämössä odotellessani kuulin kuinka hoitajat puhelivat sänkyni jalkopäässä kuinka mun pitäisi saada lisää verta ja sitä ei ole...

Ennen leikkausta sain pitää vauvaa rintani päällä n. 10 minuuttia, jonka jälkeen se vietiin yläkertaan synnyttäneiden osastolle odottamaan minua iskänsä kanssa. Vauva oli tosiaan suuri, 53,5 cm ja 4395 g, ja tämä on meidän ensimmäinen lapsi. Kaikki oli siellä osastolla hetken hyvin, kunnes vauva muuttui turkoosiksi ja se kiidätettiin tuhatta ja sataa lasten teholle ja laitettiin happikaappiin. Vauva palautui nopeasti, mutta sitten huomattiin että sen verensokeri oli 0,9... Vauva joutui jäämään lastenosastolle sokeri-infuusioletkuihin 6:ksi päiväksi!!! Se oli sellaista tuskaa minulle, joka en pystynyt leikkauksen ja verenhukan vuoksi kävelemään viiteen päivään :( Eli kaikki meni pieleen! Se on surettanut mua edelleen, kuinka kurjan alun meidän kulta sai. Pieni vauva, joka ei ensimmäisinä elinpäivinään erota itseään äidistä ei äitiä näekään, saati saa maata lähellä ja kuunnella tuttua hengitystä ja sydämen lyöntejä, vaan joutuu makaamaan pleksilaatikossa letkuissa kiinni ja joka kolmas tunti sitä piikitetään pienesti ja kerran-kaksi päivässä isosti. Se tuntui- ja tuntuu edelleen- tosi pahalta. Viikko meni itkiessä vauvan isin kanssa. Saimmehan me toki käydä lasta hoitamassa aina hoitohetkinä, mutta omien verenpaineitteni vuoksi (jotka vielä synnytyksen jälkeenkin olivat 208/110 luokkaa ja hemoglobiini n. 80) eivät hoitajat päästäneet minua edes vauvaa katsomaan, mikä taas nosti TIETYSTI verenpaineitani vielä enemmän. Tiesin kyllä, että vauvalla on kaikki ihan hyvin, mutta kyllä äidin pitäisi saada olla lapsen lähellä ja päin vastoin. Ai niin, synnytyksen jälkeen mulle sanottiin, että en missään takauksessa IKINÄ saa synnyttää kotona, kun tämä on luultavasti sellainen asia mikä tulee toistumaan joka synnytyksessä tämä istukka-asia...

Oltiin loppujen lopuksi 8 piinaavaa päivää sairaalassa, enkä jaksa kertoa siitä nyt enempää. Voin joku kerta sitten valottaa sitä lisää.

No, kaikki paha jäi onneksi (ainakin toistaiseksi!!) sairaalaan. Samoin kaikki raskauskilot ja vähän yli. Maitoa on tullut yli oman tarpeen ja vauva on kertakaikkisen ihana. Nukkuu valtavan hyvin, jopa 8,5 tunnin pätkiä putkeen ilman herätyksiä yöllä ja siihen päälle vielä pari kolme tuntia ennen kuin noustaan. Olen ollut aika "lepsu", jos nyt niin voi sanoa, vauvan hellittelyn suhteen. Meistä se sai niin kurjan alun sairaalassa, että ollaan pidetty sitä mahdollisimman paljon sylissä ja lähellä. Ja siitähän vauva nauttiikin :) Vauvalla on muuten nimi jo, viime viikonloppuna oli nimijuhlat ja nimeksi tuli Veikka Onni Elmeri Heino. Kuulema ihan meidän näköinen nimi <3

Eli Veikka nukkuu usein meidän välissä, sylissä, viekussa ja kantoliinassa. Siitäkin huolimatta se nukkuu ihan yhtä lailla omassa sängyssään, vaikka kuinka pelotellaan että se ei ikinä opi nukkumaan yksin jos saa nukkua vanhempien välissä. Höpö höpö. Kaikki lapset on yksilöitä ja äiti tietää parhaiten. Eikä se vaadi mitään sen kummepia viihdykkeitä vaan juttelee omalla kielellään meille sitteristä tai lattialta viltin päältä. Tanssitaan, jumpataan, lauletaan ja luetaan. Mutta parasta kaikesta on kun saa olla lähellä ja joku höpöttelee sen kanssa.

Kaikki on mennyt ihan älyttömän hyvin sairaalasta lähdön jälkeen, täytyy toivoa että niin jatkuu tästäkin eteenpäin :)

Kerron myöhemmin lisää mm. gestaatiodiabeteksestä, toksemiasta jne... Ja tietysti meidän ihanasta pojasta!