Miksi nukahtaminen illalla on niin vaikeaa?

Eilen illalla viimeksi taisteltiin unen kanssa. Jätin yötissittelyt pois juhannusviikolla ja sen kanssa ei ole ollut ongelmia. Veikka oli vaan hiukan hämmentynyt, että miksei tissiä saa muka? Miten niin yöllä ei syödä?? En tiedä onko tämä muutos vaiko mikä sekoittanut meidän hienot rytmit vai mikä, mutta hiukka rasittavaa on kyllä.

Eli näin se meni. Hyvin kauan Veikka nukahti tyytyväisenä tissin saatuaan puoli yhdeksän ja kymmenen välillä. Nostin omaan sänkyynsä ja sinne jäi. Yöllä heräsi pari kertaa syömään. Sitten tuli vappu ja toukokuu, tuoden tullessaan viikon kestävän mahataudin, jonka jälkeen tehtiin kaks viikkoa hampaita kuumeella, oksennuksella ja kiukulla. Ja tuli jälkitautina flunssaa ynnä muuta. Koko toukokuu meni toipilaana. Onneksi en itse sairastunut, kun molemmat perheen miespuoliset oli peräjälkeen näissä taudeissa. Jonkunpitää jaksaa ja yleensähän se on aina äiti... Onneksi maitoa tulee ja riittää, sillä melkein sen toukokuun Veikka söi pelkkää tissiä. Välillä kelpasi hedelmäsoseet ja joskus jopa puuro ja hyvin harvoin ruoka. Tiuhaan oli poika tissillä ja hyvä niin, ei tullut kuivumia eikä painoakaan tippunut niin paljon kuin olisi voinut.

Toukokuussa oli äitienpäivä, jolloin Veikka nousi ekaa kertaa itse seisomaan :) Ja seuraavana päivänä, mun syntymäpäivänä, lähti konttaamaan. Oltuaan päivän terveenä mahataudin jälkeen siis, kiire ottaa kiinni mistä jäi paitsi! Ruoka alkoi taas maistua ja hyvin, samoin unet parantua. Mutta nukuttaminen vaikeutui. Veikka ei enää suostunut nukahtamaan iltatissin jälkeen, vaan jäi kiehnäämään ja leikkimään. Tämä tilanne on vähän jäänyt päälle. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Eilen illalla huudatin pariin otteeseen:ensin syötin tissin, sitten vein omaan sänkyynsä jossa alkoi HETI huutamaan ja huusi 10 minuuttia, aivan hiestä märkänä. Hain pois ja annoin lisää tissiä, eikä vieläkään nukahtanut vaikka selvästi oli aivan väsynyt, kieri sängyllä ja nauroi ja itki samaan aikaan...Vein takaisin omaan sänkyyn ja taas alkoi huuto, tällä kertaa odotin 15 minuuttia ja hain viekkuun. Oli aivan läpimärkä ja myllännyt koko sängyn. Ei ottanut tissiä, nukahti heti kun menin viereen makaamaan. Loukattuna ja petettynä pieni raukka :(

Tänään on ollut normaalipäivä, herätty puoli yhdeksän, päiväunet 12-15 ja nyt nukahti juuri äsken eli yhdeksältä. Ei kuitenkaan omaan sänkyynsä, mutta ei myöskään huudolla. Annoin tissiä ja nukahti syliin, josta nostin sänkyynsä. Miten saisin lapsen oppimaan, että omassa sängyssä nukahdetaan?

Niitä uutisia matkan varrelta...

Viimeinen kunnon päivitys on siis siltä ajata, kun Veikka on ollut pikkusen yli 3 kk. Niillä tienoilla minä aloin väsymään ja laihtumaan. Luulin että se kuuluu asiaan, imetänhän niin kovasti ja luovutin vielä maitoa äidinmaitokeskukseen (molemmista tisseistä piti pumpata 150 ml pois ennenkun saattoi syöttää vauvan, muuten maitoa tuli niin suihkuamalla että raukkapieni meinasi tukehtua...). Olin laihtunut synnytyksen jälkeen melkein 15 kg eikä kiloja tullut kun 13 raskauden aikana. Samaan aikaan alkoi janottamaan. Ja pissattamaan. Jouluna huomattiin jo yleisesti, miten hirveän laiha olin ja kuinka paljon join vettä. Yritin pysyä reippaana ja olla valittamatta väsymystäni, vaikka samalla harmittelin, etten jaksa enää leikkiä vauvan kanssa, nukkuisin vaan.



Joulu meni ja uusivuosi. Molemmat mukavasti sukuloiden. Veikka oli kiltti tapansa mukaan, söi ja nukkui hyvin. Katsoi meidän kanssa ensimmäisen vuodenvaihteen, valoi tinat ja sitten nukahti. Tammikuussa olin jo tosi väsynyt. Tuntui siltä että en jaksa!! Miten muut jaksavat jos tämä on tällaista?? Äiti vihdoin sanoi minulle, että nyt ei kaikki ole kunnossa, mene lääkäriin. Yöt olivat ihan hirveitä, kävin tunnin välein pissalla ja join ihan yhtä paljon. Siis 7-8 litraa päivässä. Jano oli sanoin kuvaamaton, olisin voinut vaan juoda koko ajan... En enää jaksanut kantaa Veikkaa parvekkeelle makuuhuneesta, vaan mun piti pysähtyä kesken matkan sohvalle ja laskea lapsi käsistäni. Ja me asutaan kerrostalokolmiossa, ei missään linnassa.
Veikka oli ihana, antoi nukkua yön syömättä, mutta 3,5 kk iässä (samaan aikaan kun aloin kovasti laihtumaan) alkoi maidontulo iltaisin hiipua. Lapsi imi ja imi ja HUUSI ja imi, enkä tajunnut että tissistä ei yksinkertaisesti enää tule maitoa. Luulin että huutaa jotain muuta kun maitoa oli aina tullut liiaksi asti. Luovuttamisen olin jo lopettanut kylläkin.
Yötkin alkoivat rikkoontumaan, kun lapsiraukka oli nälissään. Päätimme aloittaa kiinteiden antamisen ja heti helpottui elämä. Peruna maistui, sitten lisättiin porkkanaa, sitten sipulia, sitten kokeiltiin mustikkaa jne. Hienosti meni kaupaksi kaikki :)
Tuli Veikan ensimmäisen lääkärintarkastuksen aika. Menin kuolemanväsyneenä nauvolaan, ilman meikkiä. Kirjaimellisesti viimeisillä voimillani. Raahasin painavaa kaukaloa ja tunsin kuinka voimia ei yksinkertaisesti enää ole, ei yhtään. Sanoin neuvolantädille (joka oli juuri vaihtunut, eikä koskaan ollut nähnyt mua ennnen) että nyt ei ole kaikki kunnossa! Näytän järkyttävältä: silmät mustissa kuopissa, mustat varjot poskissa, luurangonlaiha enkä enää jaksa mitään. JA ne muut oireet. Tädin mielestä olin hyvän näköinen!!! :/ Onneksi lääkäri otti mut tosissaan ja laittoi verikokeisiin samana päivänä. Jäätiin Veikan kanssa terveyskeskukseen ja pääsin jonon ohi kokeisiin. Kotiin päästyämme mentiin molemmat nukkumaan (paitsi join ensin tölkillisen omenamehua, JANOJANO!!!)
Herättyäni parin tunninä päästä, oli puhelimeeni tullut puheluita ja vastaajaan viesti että HETI sairaalaan!! Verensokerini oli 31,5 ja pitkäaikaissokeritkin yli 14...( Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä: verensokerin tulisi olla 4-8 välillä, pitkäaikaisarvon alle 7,5). Sotin Mikon töistä kotiin ja menimme kaikki sairaalaan, minä jäin ja pojat lähti kotiin. Taas tuli itku.
Jouduin tiputukseen ja diabeteslääkäri tuli puhumaan miulle ja kertoi että olen sairastunut diabetekseen, luultavimmin lapsuus- ja nuoruusiän sellaiseen eli 1 tyypin diabetekseen. Tästä alkaisi loppuiän kestävä insuliinilääkitys ja musta tulee B- luokan kansalainen (heh, se kelakorttimerkintä siis;).
Jouduin osastolle neljäksi päiväksi. Sokerit saatiin pikkuhiljaa laskemaan ja Mikko joutui olemaan kotona lapsen kanssa ilman palkkaa (joo, niiden töissä on niin siistii, että vaikka äiti on sairas ja kykenemätön hoitamaan lasta, hän on silti äitiyslomalla eikä isä voi saada palkkaa tältä ajalta. Otettiin yhteys pääluottamusmieheen ja isoihin pomoihin, mutta ei auttanut...)
Mikko ja Veikka kävivät mua katsomassa sairaalassa 3 kertaa päivässä, imetin joka kerta ja mulle oli sisustettu ihan oma huone imetystä varten. Muuten jouduin olemaan samassa huoneessa sellaisen mummon kanssa joka taisi olla kuolemassa. Käytävillä tuli vastaan amputoituja jalkoja ja silmälappusilmiä ja tulin melkein pakokauhuiseksi. Tämäkö mulla on edessä?!?!?!! Tuli monet itkut itkettyä ja kirottua maailman epäreiluus :( Mutta samalla tunsin kuinka voimat palautuivat ja yhdessä yössä tuli nesteitä takaisin niin, että tiistaina painoin 56 kiloa ja keskiviikkona 63 kg! Silmät täyttyivät ensimmäisenä ja ne näyttivät siltä että jos olisi silmäpussista turauttanut niin vettä olis lentänyt :D Meni kauan, ennenkuin nesteet tasaantuivat kudoksiin.
Maitoa alkoi taas tulemaan :) Pääsin kotilomalle illaksi kahden sairaalassa vietetyn yön jälkeen. Samana päivänä kävimme mummolassa saunassa Veikan kanssa ekaa kertaa! Lapsi oli aivan ihmeissään ja onnessaan. Katsoi pesuhuoneen suuresta peilistä silmät lautasina, miksi ihmeessä me ollaan kaikki alasti?? Saunassa kiekui ja kiljui onnesta, ja keksittyään tissin, söikin koko loppuajan sitten onnellisena.
Olin sairaalassa vielä yhden päivän ja pääsin kotiin.
Näin jälkeenpäinkin vielä tuntuu uskomattomalta, miten sen unohtaa mitä on olla reipas ja energinen ja tottuu väsymykseen ja flegmaattisuuteen ja hyväksyy asiantilan muitta mutkitta. Paraneminen oli kuitenkin niin nopeaa, että sairaalassaoloaikani toisena päivänä jaksoin leikittää ja lennättää lastani. USKOMATONTA!!!

Pitäiskö päivittää vai?

Voi että miten nopeasti aika kuluukaan... Paljon on tapahtunut, hyvää ja huonoa. Elämää se vaan on :) Veikka on kasvanut kovasti! Eilen neuvolassa oli mitat 9 kg ja 70,7 cm. "Hymypoika", niinhän se on. Tällä hetkellä lapsi on tehnyt suuhunsa jopa yhden hampaan, jota tehtiinkin sitten kiukulla ja kuumeella pari viikkoa. Ja nyt uutta pukkaa, toivottavasti ei niin kovasti särje tällä kertaa. Vaikka viime yö oli kyllä aika kamala :(

Olemme lähdössä nyt viikonloppuna ensimmäistä kertaa miehen kanssa kahdestaan reissuun!!! Kangasalla on serkkuni häät, ja Veikka menee pappalaan hoitoon yöksi. Oi onnea ja iloa! Häissä on tiedossa myös laulukeikkaa, vähänpikkasen jännittää sekin ;)

Veikka on niin kova liikkumaan, että äidin pitäis olla joka paikassa yhtä aikaa. Pieniä esineitä menee suuhun yhtä mittaa ja vähän väliä pää kolahtaa maahan kun seisomishrjoitukset menee vähän pieleen. Kävelemään olis kova hinku, saa nähdä miten käy! Äiti ja isi on molemmat lähteneet kävelemään 10 kuisena, Veikalla tulee kiire, jos yrittää pysyä perässä ;)

Töihin pitäisi palata kuukauden päästä, mutta missä ihmeen välissä niitä töitä sitten tehdään?? Yks kun on jalassa kiinni koko ajan, hiukan vaikeaa. Ja kotihommiakin pitäisi tehdä.