perjantai 4. tammikuuta 2008

Energiaa!!

Aloitin tänään uudella puhdilla tekemään kerrankin ITSELLENI jotain! Ainakin tuntuu siltä, etten ole tehnyt aikoihin mitään vain itselleni. Viime yönä yritin siirtää unirytmiä oikeaan aikaan, sillä maanantaina alkaa koulu ja herätä pitää kuudelta. Olen mennyt lomalla nukkumaan neljältä yöllä! Ja nytkin kello lähenee kahta.. Joka tapauksessa. Pyörin sängyssä ja sain idean huovuttaa itselleni kauniin villaliivin: kaapistakin löytyy täydellisesti minulle sopivaa terracottan väristä villaa! Aluksi ajattelin huovuttaa (koteloida)liivin sisään erään pilalle vanuneen viltin niin, että pinta olisi terraa ja nurja puoli harmaata. Mutta keksinkin loistoidean! En peitä villavilttiä villalla lainkaan, vaan jätän sen näkyviin, sillä viltti on väritykseltään hyvin kaunis. Siinä on lämmintä keltaista, ruskeaa, terracottaa, valkoista ja ripaus mustaa. Eli liivissä onkin vuorina viltti! Ja pinta siis edelleen terracottaa. Teen liiviin hupun, joka suipponee alas päin, kuin keskiaikaisessa liripipessa. Lisäksi valmistan siihen itse keraamiset napit, jotka savustan hienoiksi mustanpuhuviksi polton jälkeen. Sitten koristelen liivin luultavasti mustalla, ruskealla ja vihreällä villalla. Liivistä on tarkoitus tulla tyköistuva ja napakka, noin vyötärön korkeudelle ulottuva. Alla pidetään neuletta tai villapaitaa. Ha, sopii mainiosti näihin leutoihin talviin, mitä meille on näköjään tulossa tulevaisuudessa.
Työssä menee muutama viikko, sillä päätin että asetan kouluhommat tästä lähtien etualalle, mutta kun se on valmis, laitan varmasti kuvan tänne ja nettisivuilleni.

Kävin tänään keskiaikaystävälläni Heinolassa, ja taas heti välittömästi tuli hurja into ruveta vääntämään sitä muinaispukua (Euran emännän pukua), siihen lautanauhoja, tekemään pirtanauhaa ja valmistamaan neulakintaita. Jos vaikka ensi viikolla...? Junamatkat olisi loistavaa aikaa värkätä naulakintaita.

Nyt menen kuitenkin vielä hetkeksi mosaiikin maailmaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

You make my day! Eli tossois kukkapuska! :)

Päivi kirjoitti...

Tänks!