Meille syntyi maailman ihanin pieni poika 15.9. klo 15.45. Synnytys oli vaikea ja lapsi suuri. Supistuksia oli ollut jo 3 yötä, joista viimeisen vietimme sairaalassa. Olin myös edellisellä viikolla sairaalassa toksemia- epäilyn takia. Verenpaineet olivat taivaissa, joihin sain lääkityksen. Synnytyksen jälkeen jouduin istukan käsinpoistoon. Jokseenkin kurjaa, koska se tehtiin spinaalipuudutuksessa ja olin selvinnyt synnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä... Kaiken piti olla helppoa ja nopeasti ohi, mutta toisin kävi. Istukka oli niin tiukassa kiinni, että menetin leikkauksessa verta 4,2 kg, ja heräämössä odotellessani kuulin kuinka hoitajat puhelivat sänkyni jalkopäässä kuinka mun pitäisi saada lisää verta ja sitä ei ole...
Ennen leikkausta sain pitää vauvaa rintani päällä n. 10 minuuttia, jonka jälkeen se vietiin yläkertaan synnyttäneiden osastolle odottamaan minua iskänsä kanssa. Vauva oli tosiaan suuri, 53,5 cm ja 4395 g, ja tämä on meidän ensimmäinen lapsi. Kaikki oli siellä osastolla hetken hyvin, kunnes vauva muuttui turkoosiksi ja se kiidätettiin tuhatta ja sataa lasten teholle ja laitettiin happikaappiin. Vauva palautui nopeasti, mutta sitten huomattiin että sen verensokeri oli 0,9... Vauva joutui jäämään lastenosastolle sokeri-infuusioletkuihin 6:ksi päiväksi!!! Se oli sellaista tuskaa minulle, joka en pystynyt leikkauksen ja verenhukan vuoksi kävelemään viiteen päivään :( Eli kaikki meni pieleen! Se on surettanut mua edelleen, kuinka kurjan alun meidän kulta sai. Pieni vauva, joka ei ensimmäisinä elinpäivinään erota itseään äidistä ei äitiä näekään, saati saa maata lähellä ja kuunnella tuttua hengitystä ja sydämen lyöntejä, vaan joutuu makaamaan pleksilaatikossa letkuissa kiinni ja joka kolmas tunti sitä piikitetään pienesti ja kerran-kaksi päivässä isosti. Se tuntui- ja tuntuu edelleen- tosi pahalta. Viikko meni itkiessä vauvan isin kanssa. Saimmehan me toki käydä lasta hoitamassa aina hoitohetkinä, mutta omien verenpaineitteni vuoksi (jotka vielä synnytyksen jälkeenkin olivat 208/110 luokkaa ja hemoglobiini n. 80) eivät hoitajat päästäneet minua edes vauvaa katsomaan, mikä taas nosti TIETYSTI verenpaineitani vielä enemmän. Tiesin kyllä, että vauvalla on kaikki ihan hyvin, mutta kyllä äidin pitäisi saada olla lapsen lähellä ja päin vastoin. Ai niin, synnytyksen jälkeen mulle sanottiin, että en missään takauksessa IKINÄ saa synnyttää kotona, kun tämä on luultavasti sellainen asia mikä tulee toistumaan joka synnytyksessä tämä istukka-asia...
Oltiin loppujen lopuksi 8 piinaavaa päivää sairaalassa, enkä jaksa kertoa siitä nyt enempää. Voin joku kerta sitten valottaa sitä lisää.
No, kaikki paha jäi onneksi (ainakin toistaiseksi!!) sairaalaan. Samoin kaikki raskauskilot ja vähän yli. Maitoa on tullut yli oman tarpeen ja vauva on kertakaikkisen ihana. Nukkuu valtavan hyvin, jopa 8,5 tunnin pätkiä putkeen ilman herätyksiä yöllä ja siihen päälle vielä pari kolme tuntia ennen kuin noustaan. Olen ollut aika "lepsu", jos nyt niin voi sanoa, vauvan hellittelyn suhteen. Meistä se sai niin kurjan alun sairaalassa, että ollaan pidetty sitä mahdollisimman paljon sylissä ja lähellä. Ja siitähän vauva nauttiikin :) Vauvalla on muuten nimi jo, viime viikonloppuna oli nimijuhlat ja nimeksi tuli Veikka Onni Elmeri Heino. Kuulema ihan meidän näköinen nimi <3
Eli Veikka nukkuu usein meidän välissä, sylissä, viekussa ja kantoliinassa. Siitäkin huolimatta se nukkuu ihan yhtä lailla omassa sängyssään, vaikka kuinka pelotellaan että se ei ikinä opi nukkumaan yksin jos saa nukkua vanhempien välissä. Höpö höpö. Kaikki lapset on yksilöitä ja äiti tietää parhaiten. Eikä se vaadi mitään sen kummepia viihdykkeitä vaan juttelee omalla kielellään meille sitteristä tai lattialta viltin päältä. Tanssitaan, jumpataan, lauletaan ja luetaan. Mutta parasta kaikesta on kun saa olla lähellä ja joku höpöttelee sen kanssa.
Kaikki on mennyt ihan älyttömän hyvin sairaalasta lähdön jälkeen, täytyy toivoa että niin jatkuu tästäkin eteenpäin :)
Kerron myöhemmin lisää mm. gestaatiodiabeteksestä, toksemiasta jne... Ja tietysti meidän ihanasta pojasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti